Rakkautta ja Anarkiaa 2016

Hepsy kävi tänäkin vuonna Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla 40 ihmisen voimin. Elokuva oli aikuisten satu Hunt for the Wilderpeople. Elokuvan jälkeen kokoonnuttiin läheiseen ravitsemusliikkeeseen jatkoi istuskelemaan ja keskustelemaan. Kaikilla oli hirmu mukavaa (lähde: nimettömänä pysyvä taho).

Kohti syksyä!

Pieni pysähtyminen, kuluneen vuoden tarkastelu ja alkavan syksyn suunnittelu ovat saattaneet viime päivinä kuulua monien meidän ohjelmaan. Tähän pysähtymiseen voi liittyä tyytyväisyyttä tähänastisiin saavutuksiin, iloa erilaisista kohtaamisista ja yhdessä vietetyistä hetkistä. Toisaalta pysähtyminen voi herättää huomaamaan sen, mitä kaikkea onkaan jäänyt tekemättä ja miten aika kiitää eteenpäin. Kenties se herättää pohtimaan, onko suunta oikea. Näitä … More Kohti syksyä!

@terveisia_taalta

Olen neljännen vuoden psykologian opiskelija ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n (PSV) Helsingin paikallisryhmän PSV Stadin aktiivi ja koordinaattori. Toukokuun 11. päivä lennän kymmeneksi päiväksi Beirutiin Libanoniin. Tutustun hankekoordinaattori Sirkku Kivistön mukana PSV:n kehitysyhteistyöhankkeeseen ”Mental health services for refugee children in South Lebanon”, jossa toimitaan yhteistyössä palestiinalaisen Beit Aftal Assumoud (BAS) -järjestön kanssa. Hankkeen tavoitteena on kehittää Etelä-Libanonissa palestiinalaisiin lapsiin ja … More @terveisia_taalta