European Association for Law and Psychology kongressi Toulousessa järjestettiin Ranskassa 5.-8. heinäkuuta. Kongressi on alallaan Euroopan suurin, ja tänäkin vuonna Etelä-Ranskan Toulouseen saapui oikeuspsykologisia teemoja pohtimaan yli 200 tutkijaa ja kliinikkoa ympäri maailmaa. Ennakko-ohjelman perusteella esityksien sisältö kattoi kaikki omat pääasialliset oikeuspsykologiset kiinnostuksen kohteeni, muun muassa päätöksenteon tutkimuksen liittyen esitutkintaan ja oikeusprosesseihin, oikeuspsykologiset haastattelumenetelmät, psykopatiakäsitteen käytön oikeudellisissa konteksteissa sekä metodologiset ongelmakohdat liittyen esimerkiksi olosuhdeselvityksiin. Lähdin siis matkaan suurin odotuksin. 

Kongressi alkoi Henry Otgaarin keynote-luennolla ”Why should we care about memories in the courtroom – legal and theoretical issues related to memory in the legal arena”, joka oli sekä sisällöllisesti että esitystyyliltään kongressin parasta antia. Ootgaar on hollantilainen muistitutkija, ja hän kävi esityksessä läpi tutkimusryhmänsä päälöydöksiä ja niiden soveltamista oikeussalissa. Otgaar kertoi kiinnostavasti muun muassa siitä, miksi aikuiset ovat tietyissä olosuhteissa lapsia alttiimpia virheellisille muistikuville. Vaikka suuri osa luennon sisällöstä oli itselleni kirjallisuuden pohjalta ennalta tuttua, teki Otgaarin selkeä ja innostava esitystapa luennosta mieleenpainuvan.

Toinen kiinnostava esitys oli professori Becky Milnen keynote-luento, joka liittyi todistaiien kuulemiseen ja haastattelumenetelmiin. Milne on tehnyt uraauurtavaa työtä paitsi tutkijana, myös kouluttajana. Hän on vuosia kouluttanut poliiseja muistin toiminnan lainalaisuuksista ja tehokkaista haastattelumenetelmistä ympäri maailmaa. Hänen työnsä on hyvä esimerkki siitä, miten yksittäinen tutkija voi muuttaa kansallisia käytäntöjä laaja-alaisesti ja tuoda näyttöön perustuvia menetelmiä kentällä työtä tekevien tietoisuuteen. Milnen keynote oli värikkäin koskaan näkemäni, hän yhdisti esitykseen syvällisen substanssiosaamisen lisäksi draamaa, simuloidun puukotuksen ja salsaliikkeitä!

Esityksissä oli tänä vuonna melko vahvasti edustettuna “therapeutic jurisprudence” –tutkimussuuntaus, joka on kiinnostunut siitä, millä tavoin oikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö, liittyen esimerkiksi todistajien, uhrien ja epäiltyjen kuulemiskäytäntöihin, vaikuttaa ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin, mielenterveyteen, käyttäytymiseen ja tunteisiin. Usein keskustellaan yksipuolisesti siitä, miten esimerkiksi  väkivaltarikoksen uhri uudelleen traumatisoituu esitutkinnan ja oikeudenkäynnin johdosta, vaikka parhaimmillaan hyvin toteutetulla rikoksen selvitysprosessilla ja oikeudenkäynnillä voi olla myös kauaskantoisia terapeuttisia vaikutuksia.

Toinen itseäni kiinnostava uusi suuntaus liittyi kehittyvän teknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen oikeuspsykologiassa. Esimerkiksi englantilainen tutkimusryhmä esitteli sovellusta, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä yritysten tietovuotoja ja turvallisuusuhkia tehostamalla epäilyttävien henkilöiden tunnistamista. Tämän tyyppiselle tutkimukselle lienee helppo löytää rahoitusta. Tutkimuksen yhteistyökumppanina olikin suuri eurooppalainen pankki. 

Saksalaiset tutkijat esittelevät kriittisesti saksalaisten olosuhdeselvitysten menetelmiä.

Kongressissa havainnollistui jälleen kerran, miten kanavan avaaminen puhujan ja kuulijoiden välille onnistuu kontekstista riippumatta parhaiten esimerkkien ja tarinoiden kautta. Parhaissa esityksissä tämä oli pidetty kirkkaasti mielessä, valitettavasti kaikissa ei. Irrallisen faktatiedon syöttäminen heinäkuisen helteisessä luentosalissa ei vakuuta, oli aihe sitten kuinka kiintoisa tahansa.  Esimerkiksi professori Alfred Allanin keynote oikeuspsykologian eettisistä kysymyksistä ja ongelmakohdista jäi potentiaalisten ongelmakohtien teoreettiseksi tarkasteluksi – tässä jos missä olisi ollut aineksia käytännön esimerkkejä hyödyntävään tarkastelutapaan.

Kuten kongresseissa yleensä, keskustelut varsinaisen ohjelman ulkopuolella olivat tälläkin kertaa kenties koko kongressin paras osuus. Tutustuimme muun muasssa EAPL:n seuraavaan puheenjohtajaan Renate Volbertiin, jonka kanssa vaihdoimme kokemuksia oikeuspsykologisesta käytännön työstä sekä saksalaisesta oikeusjärjestelmästä. Pitkän uran tehnyt Volbert on harvinaisella tavalla kyennyt yhdistämään kliinikon, tutkijan ja opettajan roolin. Iloksemme Renate vastasi myöntävästi esittämäämme kutsuun tulla vierailulle ja kouluttajaksi Helsingin oikeuspsykologiseen yksikköön ensi keväänä. Toinen kiinnostava uusi tuttavuus oli saksalainen psykoterapeutti, joka kertoi Saksan armeijan työllistävän peräti 200 psykologia ja kertoi omasta haastavasta kliinisestä työstään armeijassa sekä aiemmista työtehtävistään muun muassa Afganistanissa.

Ajankohtainen yhteiskunnallinen tilanne ja Ranskaan kohdistetut terrori-iskut näkyivät kaupungissa selvästi, raskaasti aseistautuneita sotilaita ja poliiseja parveili kaduilla ja metroasema oli kerran suljettuna pommiuhan vuoksi. Tämän vuoksi olikin harmi, että odottamani keynote-luento liittyen radikalisaatioon oli ennakkotiedoista poiketen ranskaksi. Muutenkin kongressin tiedostus ja käytännönjärjestelyt ontuivat. Symposiumeista ja sessioista puuttui varsin usein puheenjohtaja ja myös kongressin ilmapiirin kannalta olennaisen tärkeä vapaa-ajan ohjelma jäi osin osallistujien itsensä organisoitavaksi. Toisaalta tämä aktivoi osallistujia, tiivisti yhteishenkeä ja johti hauskoihinkin tilanteisiin. Kongressi sattui saman saumaan jalkapallon EM-kisojen aikaan, ja Ranskan pääsy finaaliin varmistui kongressi-illallisen aikana. Toulouselaisten villit voitonjuhlat kadulla toivat oman äänekkään lisänsä muutenkin antoisaan illallisiltaan.

Sain kongressista monia ajatuksia ja ideoita, joita voin soveltaa omassa työssä, jakaa opetuksessa ja kenties hyödyntää tutkimuksessakin. Lämmin kiitos Hepsylle kongressimatkan tukemisesta!

Taina Laajasalo Psykologian tohtori, oikeuspsykologian dosentti