Psykologian vuosikurssin ’21 fuksit järjestivät oman lukupiirin ja lopulta kaksi opintomatkaa syventyäkseen aiheeseen lääketieteessä ja mielenterveyden hoidossa, jonka tutkimuksen ympärillä vuosikymmeniä kestänyt tabu on murentunut, mutta josta ei ole tarjolla opetusta Helsingin yliopistossa. Tämä blogiteksti on osa kolmen tekstin sarjaa, jossa kolme Helsingin yliopiston psykologian opiskelijaa osallistuivat Hollannissa järjestettyyn psykedeelitutkimuksen Interdisciplinary Conference on Psychedelics Research (ICPR) 2022-konferenssiin.

Osallistuin syyskuussa Amsterdamin läheisyydessä sijaitsevassa Haarlemissa järjestettyyn Interdisciplinary Conference on Psychedelic Research (ICPR) -konferenssiin Helsingin psykologiyhdistyksen matka-apurahalla. Konferenssi oli nimensä mukaisesti monitieteinen, ja oli onnistuneesti kasannut yhteen huomattavan osan psykedeelitutkimuksen tämän hetken merkittävimmistä nimistä. Ympäristöön oltiin selkeästi panostettu: kauniin kirkon vieressä sijaitseva Philharmonie-talo oltiin valaistu ja sisustettu hyvin inspiraatiota herättävästi. Keskusteluissa ensimmäisen päivän aikana vilahtaneet set ja setting -vitsit viestivät siitä, että panostusta ilmapiiriin arvostettiin suuresti.

Mikroannostelututkimus vei keskustelua yleisestä terapeuttisesta näkökulmasta lähes transhumanistiseen itsensä kehittämiseen. Aihe herätti osallistujissa suurta kiinnostusta, sillä moduulille valitusta huoneesta oli muodostumassa paloturvallisuusriski väenpaljouden vuoksi. Mikroannostelulla tarkoitetaan alle havaintokynnyksen jäävien psykedeeliannosten käyttämistä esimerkiksi kognition tai mielialan parantamiseksi. Kim Kuypersin ”Microdosing Psychedelics: Where Are We and Where to Go From Here?” esityksessä käytiin läpi mikroannostelun historia ja tutkimukseen liittyviä haasteita. Aikaisemmista tutkimuksista on tullut toivoa antavia tuloksia, mutta ekologinen validiteetti on toistuva ongelma laboratorioissa, kuin myös plasebon vaikutuksen minimoiminen. Merkittävä osa kirjallisuudesta pohjaa internetissä kerättyihin itseraportoituihin aineistoihin, joka tuottaa omat metodologiset ongelmansa. Kontrolloituja tutkimuksia noin viiden vuoden tutkimushistoriassa on ikävä kyllä edelleen vähän. Seuraavaksi mikroannostelun plasebon tuomista ongelmista otsikolla ”Is microdosing just placebo? Reasons for and against” jatkanut Vince Polito painotti aikaisempien tutkimuksien huomattavaa kulttuurillisen innostuksen tuomaa painoa tutkimuksissa käytetyissä itseraportoinneissa. Tutkia selvästi kannattaa, mutta tarvitsemme edustuksellisia otantoja, suurempia otoksia, pitkittäistutkimuksia ja aktiivista plaseboa.

Toinen erittäin kiinnostava ja mielestäni alikeskusteltu aihe psykedeeliavusteisessa terapiassa on musiikin rooli, josta neurotieteilijä Mendel Kaelen kertoi puheessaan The Essential Role of Music in Psychedelic Therapy: 10 Years of Research. Monissa nykyisissä terapiaprotokollissa asiakas kuuntelee kuulokkeistaan musiikkia koko istunnon ajan silmälaput päässä, joten musiikin oikea valinta ja hallinta on asiakkaan kokemukselle ja lopputulemille hyvin merkittävässä roolissa. Kaelen esitteli Wavepaths yrityksensä luomaa sovellusta, jolla musiikin tempoa, sävyä, äänenväriä ja tunnetilaa voidaan säätää saumattomasti kesken istunnon. Tämä on suuri harppaus aikaisempiin käytänteisiin, joissa ollaan käsittääkseni hyödynnetty lähinnä staattisia soittolistoja, jotka ovat samanlaisia kaikille asiakkaille. Musiikin oikeanlainen muokkaaminen kuulostaa isolta vastuulta terapeutille, mutta sen hyödyt vaikuttavat mahdollisesti suurilta.

Tutkijoiden joukossa oli lähes rocktähtimäiseen statukseen nousseita hahmoja. Tämä ilmeni konferenssin päätteeksi tapahtuneessa mykologi Paul Stametsin ja MAPS:in perustajan Rick Doblinin nimikylttien hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Vaikka kylttien hinta ei noussutkaan kovin korkeaksi, näkyi siinä pienessä muodossa tutkimuskentän huolestuneisuutta herättävin puoli: liian suuri innostus. Joidenkin tutkijoiden ja äänessä olleiden koehenkilöiden puhetavasta tuli tunne, että halu ottaa uusi teknologia käyttöön nopeasti on suuri. Kova innostus ei ole tiedostamatonta, sillä kiitettävän moni mainitsi ja tiedosti hybriksen vaarat. Mainittakoot kuitenkin, että vasta toisen vuoden psykologian opiskelijana konferenssikokemuksieni määrä on varsin rajallinen, joten voi olla, että vahva innostus on saman aiheen tutkijoiden kokoontuessa normi. Konferenssimatka oli hyvin opettavainen ja antoi kattavan katsauksen tutkimuksen nykytilanteeseen. Kiitos vielä Hepsylle tuesta!

Veikka Lavonius, psykologian opiskelija