EMDR Early Intervention konferenssissa Yhdysvalloissa saimme kunnian tavata meksikolaisen Lucina (Lucy) Artigasin, joka on nainen perhostaputuksen takana.  Saimme kuulla tarinan perhotaputuksen synnystä häneltä itseltään. Tarina voi olla monille teistä tuttu, mutta kirjoitamme sen kuitenkin teille, jotka ette ole sitä kuulleet.

Perhostaputus syntyi Meksikon Acapulcossa hirmumyrsky Paulinen kriisityössä. Lucy ja hänen miehensä Ignacio (Nacho) Jarero olivat Acapulcoon auttamassa hirmumyrskyn uhreja viiden avustustyöntekijän kanssa. He olivat saaneet tiedon, että vastassa olisi muutamia kymmeniä autettavia. Todellisuudessa heitä odotti n. 200 lasta ja aikuista.

Avustajien ollessa lähdössä alueelta kriisityön viimeisenä päivänä, pieni poika, joka oli menettänyt kaikki perheenjäsenensä kysyi Lucyltä ”kun sinä palaat kotiisi, kuka halaa minua?”.

Lucy nousi ylös ja meni autettavan ryhmän eteen ja rukoili hetken hiljaa. Rukoiltuaan hän alkoi kertoa lapsille kuinka hän halaisi heitä vaikka olisi poissa:

”Minä näytän teille miten minä halaan sinua ja kaikkia teitä vaikka en ole täällä. Meillä kaikilla on kädet niitä tilanteita varten kun meillä ei ole toista ihmistä, joka voi halata meitä. Silloin voimme auttaa itseämme: Voimme laittaa kädet sydämellemme, voimme tuntea oman kehomme lämmön – tuntea kuinka sydän lyö. Voimme tehdä taputuksia puolelta toiselle, sammalla tavalla kun sydämemme lyö. Kädet ovat kuin perhonen, joka lepää rintakehän päällä ja taputtaa siivillään…”

Kun harjoitus oli ohi Lucy sanoi lapsille:

”kun teette tätä, niin ajatelkaa että minä halaan teitä – missä tahansa olenkin.”

Kuvassa: Luciana Antigasin 22.4.2018, Natick, Massachusetts, Yhdysvallat (kuvan ottanut N. Lyytinen)

Kirjoittajat: Nina Lyytinen (editointi Sari Honkanen ja Ferdinand Garoff)

Tässä vielä ohjeistus perhoshalaukseen: