Kirjoittanut Sirkku Kivistö

Tammikuun 16 päivänä Kino Engelin sali oli täynnä hepsyläisiä. Oli alkamassa Lapua 1976 – elokuvan yksityisnäytös. Tiesimme, että elokuvan ohjaaja Toni Kurkimäen isä oli onnettomuudesta selvinneitä tehtaan työntekijöitä.  Puheenjohtaja Jukka Oksanen ja HEPSYn seniorijäsen Sirkku Kivistö kertoivat elokuvan jälkeen Soili Haaramon onnettomuuden jälkeisestä perhetyöstä 1976-1979. Lastenlinnasta paikalle lähetetyn työryhmän työstä Haaramo on kirjoittanut kertomuksen Liiton senioripsykologien työmuistokeräykseen ”Psykologin työ – miten kaikki kehittyi?” (Haaramo, 2021).

Ensimmäinen suuronnettomuuksien jälkeinen auttamistyö alkoi vauhdikkaasti. Soili Haaramon koti oli 300 metrin päässä Paukku-tehtaalta Lapualla. Kun hän kuuli 13.4.1976 aamupäivällä ”Paukku on räjähtänyt”, hän meni Lastenlinnan johtaja Terttu Arajärven luo: ”Olen valmis lähtemään Lapualle töihin, mikäli haluat järjestää muitakin työntekijöitä mukaan.”  Jo iltapäivällä työryhmä oli valmis: psykologit Soili Haaramo ja Pirjo Karanko, lastenpsykiatri Tuulikki Salokangas ja psykiatri Heikki Majava. 

Sitten alkoivat vaikeudet. Mistä työryhmälle rahoitus? Arajärvi haki ne. Kollegat Lastenlinnassa kummeksuivat Lapualle lähtöä. Neuvottelut Lapualla työn aloittamisesta olivat vaikeita. Työryhmää oudoksuttiin ja kummasteltiin, Helsingin herroiksi nimiteltiin.  Soili Haaramon Lapuan murteen taito kuitenkin sulatti paikalliset. Vastaanottotilojen saaminen oli vaikeaa. Terveyskeskuksesta niitä ei saatu. Jälleen tarvittiin ylilääkäri Arajärveä. Sosiaalijohtaja osoitti sitten työryhmälle kasvatusneuvolan tilat.  HEPSYn tilaisuudessa mukana ollut kriisityön erityisasiantuntija Eija Palosaari kertoi, että vaikka suuronnettomuuksien psyykkinen jälkihoito on jo tutumpaa kuin 1976, tulee jokaisen suuronnettomuuden toiminnallisen alun jälkeen syvää hiljaisuutta ja myös hankaluuksia.

Lapuan onnettomuuden aikoihin oli saatavissa vain vähän julkaistuja tutkimuksia työhön valmistautumisen avuksi. Surua ja separaatiota oli tutkittu Suomessa, muttei katastrofia. Buffalo Greekin pato-onnettomuuden jälkeen 1972 onnettomuudessa olleiden oireita alettiin nimittää Buffalosyndroomaksi, joka vastaa nykyistä PTSD oireistoa. Lapuan työryhmä määritteli että työnsä tavoitteina oli hoidollinen, hoitoon ohjaava ja työnohjausta antava seurantatutkimus (Haaramo ym 1985), tarvekartoitus katastrofi- ja kriisiavun tarpeista suuronnettomuudessa sekä median käyttäytyminen ja vaikutus onnettomuuden uhrien perheenjäseniin. Työryhmä ei antanut lehdistölle haastatteluja.

Räjähdyksessä kaikkiaan 52 alle 16-vuotiasta lasta menetti toisen vanhempansa. Heistä 38 menetti äitinsä ja 14 lasta isänsä. Kuusi viikkoa onnettomuuden jälkeen työryhmä pääsi aloittamaan työn Lapualla. Patruunatehtaan työterveyshoitaja auttoi järjestelyissä. Tuulikki Salokangas ja Heikki Majava tapasivat vastaanotollaan lesket, Pirjo Karanko ja Soili Haaramo lapset, yhden kerrallaan. Saman perheen jäsenten kanssa työskennellyt psykiatri-psykologipari tapasi sitten myös perheen aikuisen ja lapset yhteisellä vastaanotolla. ”Kannattelimme jaksamisen äärirajoilla olevia ihmisiä. Traumaattisen menetyksen järkytys ja suru ja muu psyykkinen tila sai luonnollisella tavalla olla mukana”, muistelee Soili Haaramo. Lapsilla oli monenlaisia oireita aina reaktiiviseen psykoosiin ja itsemurhayritykseen asti. Osa lapsista ja leskistä ohjattiin hoitoon Lapuan kasvatusneuvolaan. Tuohon aikaan ei kannustettu ihmisiä katsomaan kuollutta omaistaan, mitä jotkut lesket syyllisyydentuntoisina katuivat jälkeenpäin. 

Lastenlinnan työryhmä järjesti jaksot vielä puolen vuoden, puolentoista vuoden ja kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta. Harmittavasti rahaa ei löytynyt työryhmän sunnittelemien jatkotutkimuskertojen toteuttamiseen 10, 15 ja 20 vuoden kuluttua. 

Soili Haaramosta tuntuu viidenkymmen vuoden jälkeen kaikkein tärkeimmältä, että työryhmä pystyi kuulemaan ja olemaan rinnalla suuren surun ja kauhun hetkinä. Tapaamiskertojen luonne vaihteli. Voimakkain protestivaihe vihan ja katkeruuden tunteineen tuli esiin 1 ½ vuoden tapaamisessa. Vähitellen elämä alkoi kantaa eteenpäin. Ihmiset löysivät hyviä tapoja auttaa itseään. Neljä naisleskeä perusti keskenään vertaistukiryhmän. Jotkut kuitenkin tarvitsivat hoidollista apua pitkään. 

Lapuan suru herätti suomalaisten myötätunnon. Tilaisuudessa Jukka Oksanen nosti esiin Soili Haaramon kertomuksesta, miten mm Sävellahjan kautta suomalaiset halusivat auttaa. Rahaa suorastaan tulvi työtapaturmakorvausten lisäksi.  Mutta miten olisi kerätyillä varoilla parasta auttaa? Melko pian löytyi hyviä tapoja. Koulutustukea sai 108 henkilöä. Onnettomuusperheiden tueksi palkattiin kodinhoitajia, jotka koettiin turvallisina kuuntelijoina. Heille järjestettiin työnohjausta. Pappien ja opettajien osuus oli tärkeä. Opettajille ei kuitenkaan järjestynyt työnohjausta. 

Sosiaalihallituksen psykologina toiminut Sirpa Taskinen on myös kirjoittanut työmuistoistaan (2022). Hän kertoo: ”Kun Lapualla tapahtui tuhoisa räjähdys vuonna 1976, järjestin sinne seminaarisarjan, jonka tarkoituksena oli auttaa niitä henkilöitä, jotka auttoivat uhrien perheitä. Sosiaaliministerinä oli tuolloin Pirkko Työläjärvi, jonka suhteilla Lapuan piispa ja seurakunta saatiin hankkeeseen mukaan. Onnettomuus ei rajoittunut pelkästään turmassa kuolleiden perheisiin vaan koko yhteisöön, jonka turvallisuudentunnetta se horjutti merkitsevästi. Seminaareissa työntekijöillä oli kenties ensimmäistä kertaa mahdollisuus käydä lävitse omia tuntemuksiaan.”

Kun Lapuan onnettomuudesta keskusteltiin elokuvan jälkeen senioripsykologien työmuistojen valossa, heräsi hyvä tunne. Psykologisen perustietämyksen avulla on mahdollista tarttua onnistuneesti täysin uudenlaisiinkin tilanteisiin ja löytää ihmisiä auttavia käytäntöjä. 

Lähteet:

Soili Haaramo: Suuronnettomuuksien kriisityön ja psyykkisen jälkihoidon alku Suomessa: Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuus. Työmuistokirjoitus ”Psykologin työ – miten kaikki kehittyi?” -keruuhankkeeseen 1.2.2021

Haaramo Soili, Karanko Pirjo, Majava Heikki, Salokangas Tuulikki: Patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden perhepsykiatrinen seurantatutkimus. Psykiatria Fennican julkaisusarja 66. Helsinki 1985

Sirpa Taskinen: Psykologiaa, rakkaudesta. Työmuistokirjoitus ”Psykologin työ – miten kaikki kehittyi?” -keruuhankkeeseen. 30.5.2022