Eräänä unettomana aamuyönä kourallinen kompleksilaisia pohti seuraavaa paradoksia – psykologin työssä luotetaan vahvasti asiakkaan tai potilaan kielelliseen ja sanalliseen ilmaisuun ja sen vahvuuteen, vaikka monille psykologien asiakkaista kieli ja sanat eivät ole vahvin ilmaisun muoto. Toisaalta esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kanssa hyödynnetään erilaisia traumojen käsittelyyn kytkeytyviä kehollisia mielikuvaharjoituksia. Sanallinen työskentelyhän vaatii tällöin poikkeuksetta hyvää tulkkia – mikä voi toisinaan olla auttamisen este. Tavoitteenamme oli järjestää seminaari, jossa opiskelijoilla olisi mahdollisuus sekä syventyä teoriaperustaiseen tutkimustietoon kehollisista ja kokemuksellisista menetelmistä että kurkistaa siihen, mitä kokemuksellisuus kehollisessa työskentelyssä oikeastaan tarkoittaa.

 

Seminaarin ensimmäisen päivän avausluennolla esitelmöi filosofian väitöskirjaa laajentuneesta mielestä tekevä Pii Telakivi. Filosofiassa laajentuneen ja kehollisen mielen viitekehyksessä on 1990-luvulta alkaen haastettu aivokeskeistä käsitystä mielestä. Telakivi esittikin laajentuneen mielen hypoteesin siitä, että ainakin joissakin tapauksissa mieli ja sen sairaudet voisivat paikantua myös muuhun ruumiiseen ja ympäristöön ja avasi tämän hypoteesin ympärillä käytyä filosofista keskustelua ja samalla myös seminaarimme aiheen filosofista taustaa.

Mindfulnessista näyttöön perustuvana työkaluna oli puhumassa aiheesta väitöskirjaa tekevä Oskari Lahtinen. Esitelmän aikana osallistujat pääsivät niin kokeilemaan mindfulness-harjoitusta kuin myös kuulemaan menetelmän teoreettisesta pohjasta ja ongelmista. Esimerkiksi huolimatta suuresta määrästä mindfulness-kirjallisuutta, tekevät muun muassa julkaisuvinouma ja kontrolliryhmien puuttuminen näytön arvioimisesta paikoin ongelmallista. Lisäksi usein minkä tahansa intervention läpikäyminen auttaa, mikä herättää kysymyksen: Toimiiko mindfulness ja onko se kaiken siihen liittyvän hypen arvoista? Lahtinen oli mindfulness-pohjaisten interventioiden toimivuuden suhteen optimistinen, mutta johdatti opiskelijat pohtimaan asiaa myös kriittisesti.

Taiteen tohtori ja psykoterapeutti Mimmu Rankanen luennoi lounaan jälkeen kuvataiteellisesta työskentelystä psykoterapiassa. Hän lähestyi aihepiiriä kuvaten käytännön taidetyöskentelyä psykoterapiassa. Rankanen esitti, että sanallisen työstämisen rinnalle tuodussa taidetyöskentelyssä materiaalien ominaisuudet voivat tavoittaa kokemuksia, jolloin sanojen löytäminen ajatuksille ja tunteille helpottuu. Hänen mukaansa myös työskentelyn jäljet voivat toimia havainnoitavina dokumentteina ja merkitysten synnyttäjinä.

 

”Ikään kuin vahingossa kuvan kautta tulee esiin tunnetason suhde asiaan, jota on muuten vaikea tavoittaa sanallisesti. Me yhdessä katsomme ulkopuolelle ja puhumme siitä; näin on helpompi puhua kuin itsestä, osana itseä.”

 

Rankanen on väitöskirjassaan tutkinut kuvataiteen vaikutuksia asiakkaan kokemuksiin terapiatyössä. Kuvataiteellinen työskentely voi parhaimmillaan tarjota yhteydensisäiseen minuuden kokemukseen tai uuden näkökulma itseen. Kuva dokumentoi kokemukset näkyvällä tavalla ollen vaihtoehto sanalliselle ilmaisulle ja kommunikaatiolle. Taidetyöskentely tarjoaa myös flow–kokemuksia, esteettistä aistimielihyvää ja mahdollistaa huomion siirtämisen pois sairaudesta ­­– erityisesti keskiöön nousee kyvykkyyden kokemus ja motivaatio. Esimerkkinä Rankanen tarjoaa erään asiakkaan vaikeassa masennusjaksossa kuvaaman kokemuksen: ”Kykenen tekemään edes tämän kuvan tänään.”

Toisaalta kuvataiteellinen työskentely voi myös herättää kielteisiä kokemuksia. Pelko siitä, ettei osaa tehdä taidetta, voi herättää huonommuuden tai aikaansaamattomuuden kokemuksen. Rankanen huomauttaa, että taiteelliset epäonnistumisen kokemukset voivat vahvistaa käsitystä itsestä perustavanlaatuisella tavalla epäonnistuneena. Hän kuitenkin lisää, että toisaalta taidetyössä myös ristiriitaisuuksien tai vastakohtaisuuden integroituminen mahdollistuu, sillä kuvassa voi yhdistää asioita, jotka eivät todellisuudessa kohtaisi.

 

Tässä havainnollistus erään opiskelijan epämiellyttävästä kehon tuntemuksesta itsen kriittisen puolen edessä (silmäkuvakortti).

 

Kahvin jälkeen kehollista tutkimustietoa tarjosi yliopistonlehtori Sanna Koskisen katsaus kehollisuuteen aivovammakuntoutuksessa tanssikuntoutuksen keinoin. Tanssilla on useita sovellusmahdollisuuksia, sillä se asettaa paitsi laajoja kognitiivisia vaatimuksia, siihen liittyy myös tunnekokemuksia, henkilökohtaista merkityksenantoa ja sosiaalista vuorovaikutusta, luovuutta, luonnollisuutta, rytmisyyttä. Näin sillä on vaikutusmahdollisuuksia kokonaisvaltaisesti sekä motorisella ja kognitiivisella että emotionaalisella tasolla.

Käytännössä tanssikuntoutuksessa tanssinopettaja ohjaa koreografian, jossa fysioterapeutti varmistaa kehon asennot ja liikeradat. Tämä mahdollistaa kuntoutujalle kokemuksen haastavista liikkeistä. Näin myös useat toiminnot integroituvat neuraalisesti, ja kuntoutujalle syntyy hyvän olon tunteen lisäksi kokemus siitä, kuinka liike olisi mahdollista tuottaa. Koskisen mukaan tanssi mahdollistaa aivovammakuntoutuksessa useiden aivoalueiden aktivoinnin ja samanaikaisen eri aistipiirien informaation käsittelyn. Tanssikuntoutuksen keskiössä on siis ennen kaikkea havainto siitä, että kuntoutumista on mahdollista kiihdyttää yksilöllisiin vahvuuksiin pohjautuvalla multimodaalisella ja multisensorisella kuntoutujalle merkityksellisellä materiaalilla, esimerkiksi ennen onnettomuutta hallittuihin osa-alueisiin pohjautuvilla harjoitteilla.

 

Huikean ensimmäisen seminaaripäivän päätti psykoterapeutti Jan Pesonen luennollaan kehollisista menetelmistä psykoterapiakontekstissa. Hän tarjosi kehollisia mielikuvaharjoituksia, jotka olivat riemukas päätös ensimmäiseen seminaaripäivään.

 

Seminaarin yhtenä kommenttialustana oli Jodel. Tässä sensuroimaton poiminta tuntemattoman opiskelijan kokemuksista toisen seminaaripäivän aamuna.

 

Toisen seminaaripäivän avasi kognitiivisen neurotieteen professori Lauri Nummenmaa luennollaan Kosketuksen merkityksestä ja tunteiden kokemisesta kehossa. Ihminen on äärimmäisen sosiaalinen olento – kirjaimellisesti tarvitsemme toisiamme. Väitteensä tueksi Nummenmaa tarjosi tutkimustietoa sekä eläin–että ihmistutkimuksista. Sellaiset apinanaaraat, joilla on isoimmat sosiaaliset verkostot elävät pisimpään ja nämä vaikutukset ovat havaittavissa ylisukupolvisesti. Myös meta-analyyseissä on osoitettu, että sosiaalisuudella on vahva vaikutus kuolleisuusriskiin, ja eritoten koetulla sosiaalisella yhteenkuuluvuudella ja sosiaalisten suhteiden määrällä on vahva yhteys eliniänennusteeseen. Nummenmaa nivoi tämän myös yhteiskuntajärjestelmäämme. Länsimaisessa yhteiskunnassa suurin rangaistus on eristäminen yhteiskunnan ulkopuolelle vankilaan ja vankilassa täydelliseen eristykseen eristysselliin. Toisaalta esimerkiksi pysyvässä parisuhteessa eläminen on merkittävä terveyttä edistävä tekijä. Edeltävään pohjaten Nummenmaa heitti kutkuttavan väitteen ilmoille – olisiko avioliittoinstituution taustalla aiemmin huomiotta jätetty tekijä? Naimisiinmenohan tuplaa sosiaalisen verkostomme koon.

 

”Koska sekä kehon että aivojen tehtävä on säädellä kehon toimintoja olisi tyhmää sanoa, että keho ja mieli olisivat toisistaan erillisiä.”

 

Embodied emotion–viitekehyksen keskeisin ajatus on se, että ymmärrämme toisia ihmisiä simuloimalla toisen tunnetta omissa aivoissa ja kehossa. Ajatuksen taustalla on esimerkiksi tutkimustietoa siitä, kuinka kun ihmisiltä häviää kyky käsitellä omia kehoon liittyviä tuntemuksia, myös kyky ymmärtää toista heikkenee. Empatia ikään kuin kaappaa kipujärjestelmämme peilaamaan toisia. Nummenmaa esittikin tutkimuksiinsa nojaten, ettei empatia ole puhtaasti toisia kohtaan kohdistettua myötätuntoa, vaan esimerkiksi pienen lapsen itku kaappaa vanhemman myötätunnon, jolloin auttaminen heikentää ennen kaikkea omaa pahaa (peilattua) oloa.

 

”Simulaatioreitti käynnistää heikon kopion toisen ihmisen tunnetilasta – ja kasvojenilmeistä.”

 

Nummenmaa korosti myös kosketuksen valtaisaa merkitystä sosiaalisissa suhteissa – hänen näkemyksensä mukaan nimenomaan koskettaminen on yksi voimakkaimmista sosiaalisista eleistä. Nummenmaa esitteli kehon kosketuskarttoihin pohjaavia tutkimuksiaan, joissa kehonkartan värit havainnollistavat, mihin toisaalta kukin läheinen ja toisaalta tuntematon saa tai ei saa koskea. Kulttuureita verrattaessa suomalaiset nousivat esiin yllättävänkin kosketusmyönteisenä kansana – kenties saunakulttuurimme ansiosta? Esimerkiksi keskimääräisen englantilaisen puolison sallittu kosketuksen määrä vastasi keskimääräistä suomalaista tätiä, minkä Nummenmaa nimesi The Mrs Robinson effectiksi. Tämä sai yleisössä aikaan äänekästä riemunaurua. Erityistä kiinnostusta herätti opioidijärjestelmä, jonka Nummenmaa esitti olevan neurobiologinen sisäsyntyinen piirre, jolla voidaan selittää sosiaalisuuden ja koskettamisen eroja ihmisissä.

 

Psykologi Ferdinand Garoff jatkoi kehollisuuden ja kosketuksen merkityksestä luennollaan Kun sanat eivät riitä – työskentelyä turvapaikanhakijoiden kanssa. Garoff nosti esiin eritoten moraalisen vamman käsitteen: Kokemus siitä, ettei ole pystynyt estämään tekoa tai tapahtumaa, mikä on loukannut omaa moraalikäsitystä. Keskiöön nousee tällöin itsen hyväksyminen, jota terapeutin tulee tehdä näkyväksi hyväksynnällään ja kyvyllään kohdata asiakas aidosti hänen kokemuksistaan huolimatta. Garoff nosti esiin kehollisen vakauttamisen merkityksen painottaen, etteivät keholliset menetelmät ole oikotie onneen, vaan eräänlainen työkalu sanojen ja sanoittamisen rinnalla. Hän näkee kuitenkin keholliset menetelmät hyvin tärkeinä apuvälineinä erityisesti silloin, kun asiakkaana on henkilö, joka on esimerkiksi joutunut kohtaamaan kehollista väkivaltaa. Garoff painotti, että eritoten kehollisista tuntemuksista tehtävillä tulkinnoilla on merkitystä. Kun taustalla on esimerkiksi posttraumaattinen stressireaktio, tulkinta siitä, mistä sykkeen nouseminen johtuu – olenko todella vaarassa vai olenko hengästynyt – voi toimia yhtenä itsesäätelykeinona.

 

Lounaan jälkeen koitti mahdollisuus kokemukselliseen työpajatyöskentelyyn. Kukin opiskelija sai valita kaksi mieleistään työpajaa. Valittavina olivat somaattinen työskentely ­– kehomielikokonaisuuden kokemuksellinen aspekti, hengitys–ja mielikuvaharjoitteet, käytännön työtä turvapaikanhakijoiden kanssa, kuvataiteellinen työskentely terapiakontekstissa sekä tanssin ja kehollisen tiedon työpajat.

 

Kuvataiteellinen työskentely terapiakontekstissa – työpajasta.

 

Seminaarin päätti paneelikeskustelu, joka vastasi kysymyksiin mitä sitten – mitä kaikki tämä oikeastaan tarkoittaa tulevan käytännön työmme kannalta, kuinka voimme hyödyntää kehollisuutta työssämme ja tarjota yksilöllisiä hoitomuotoja asiakkaille. Panelisteina toimivat taiteen tohtori ja psykoterapeutti Mimmu Rankanen, psykologi Ferdinand Garoff kidutettujen kuntoutuskeskuksesta, psykoterapeutti Jan Pesonen sekä kokemusasiantuntija, joka koki itse hyötyneensä kehollisuudesta psykoterapiassaan ja oli itsekin taustaltaan psykologi. Panelistit pohtivat omaa suhtautumistaan kehollisuuteen ja kriittisyyttä kehollisia menetelmiä kohtaan – eritoten kysymystä tämänhetkisestä näytönasteesta ja tutkimustiedon laadusta koskien kehollispohjaisia interventioita. Kokemusasiantuntijamme pohti, että kenties itsetietoisuus on se ydin, jonka vuoksi kehollisuutta tulisi hyödyntää enemmän psykoterapiatyössä. Toisaalta kysyttäessä milloin keholliset menetelmät voisivat olla vasta–aiheisia, panelistimme nostivat esiin erityisesti potilastapaukset, joissa taustalla on vakavia traumakokemuksia. Ferdinand Garoff huomautti, että tällöin tulisi keskittyä pikemminkin omasta kehosta poispäinsuuntautumiseen kohti ulkoista havaintoa ja kokemusmaailmaa.

Panelistit yhtyivät ajatukseen, että keholliset menetelmät voivat tuoda jotakin olennaista nimenomaan sanallistamisen rinnalle – jatkuvasta ongelmista puhumisesta on mahdollisuus siirtyä uteliaaseen työotteeseen ja aktiiviseen työskentelyyn. Mimmu Rankanen havainnollisti tätä oivallisesti potilasesimerkissään, jossa kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saanut asiakas koki kuvataiteellisen työskentelyn psykoterapiassa tuotteliaisuutena, mahdollisuutena kykenevyyteen sekä syvimpinä masennuskausina että maniajakson aikana. Rankanen tiivisti ajatuksensa näin: ”Tällöin potilaan on mahdollista identifioitua esimerkiksi taiteilijaksi, ja tämä antaa hänelle mahdollisuuden sanoittaa uudelleen sairautensa lyömää stigmaa”.

Kaiken kaikkiaan seminaariin oli ilmoittautunut 123 psykologian opiskelijaa. Seminaarista oli mahdollisuus saada kaksi opintopistettä, mikäli osallistui seminaaripäivien luennoille ja palautti loppureflektion seminaarin anneista. Vaikka etukäteen tiesimme, että aihepiiri todennäköisesti kiinnostaa, seminaarin suosio yllätti ja jouduimme esimerkiksi tekemään työpajatilojen suhteen harkittuja muutoksia. Tästä viisastuneena lupasimme opiskelijoille myös välittää psykologian oppiaineen johtokunnalle viestiä, että tämänkaltaista opetusta kaivataan jatkossakin psykologian opetussuunnitelmaan – vähintään valinnaisiin tai vapaavalintaisiin opintoihin.

 

Lopuksi poimintoja opiskelijoilta saadusta palautteesta, joka herkisti järjestäjät kovin nöyräksi.

”Kiitos ihanasta seminaarista ❤ ❤ !!”
”Tosi hyvä kokonaisuus puhujista, superkiitos järkkääjille :)”
”Tosi kiinnostava kokonaisuus, kiitos järjestämisestä!”
”Huippu kiinnostava seminaari!”
”Seminaari on ihan huikee! Kiinnostavia aiheita ja puhujia jee kiitos teille! ♥”
”Hyvä te, on ollut kiinnostavia juttuja!!”
”ootte mahtei; sydämiii!”
”Ootte huippuja! Hienon ohjelman ootte saaneet kasaan ja työpajat hieno mahdollisuus intiimimpään työskentelyyn.”
”Kiitos upeasta ekasta seminaaripäivästä ❤ ❤ Keep it up :)”
”Mahtava aihe tän vuoden semmassa, kiitos!!”
”Kiitos ihanasta ja kiinnostavasta seminaarista”
”Kiitos, ihan huippu seminaari, näitä lisää! :)”
”Kiitos seminaarin järjestämisestä, on ollut hieno tähän mennessä!!”
”Hyvin järjestetty seminaari, kiitos!”

”♥ :)”

”Jee loistoa!”
”Ihan mieletön seminaari ollut! :)”

 

Tuhannet kiitokset Hepsylle, Upsylle ja HYY:n Innotuelle, ilman teitä ei olisi meitä! ❤

 

Kompleksin ja seminaarin järjestäjien puolesta,
Anastasia Victoria Charlotte Gallen, psykologian yo & Tero Pulkkinen, psykologian yo

 

Pii Telakiven luennon videotallenne: https://drive.google.com/file/d/1Ay4vHxaMQdeNuFm2q6x0pJvILC89LRVy/view

Oskari Lahtisen luennon videotallenne: https://drive.google.com/file/d/1F2ZnaUVgSGOPXYGuSuiisPCJuXjeD9HW/view

Lauri Nummenmaan ja Ferdinard Garoffin luentojen äänitallenteet/podcastit: https://mega.nz/#F!JNFi1YKS!CuRy6fqNuSWmfeWKtOt3ZQ