International Cycling Safety Conference (ICSC) 2016 on kansainvälinen ja poikkitieteellinen konferenssi, jossa eri alojen edustajat insinööreistä psykologeihin kertovat pyöräilyturvallisuuteen liittyvistä tutkimuksistaan.  Itse yllätyin kuinka näinkin kapea-alaiseen aiheeseen voi olla näin monia erilaisia näkökulmia. Konferenssi myös osoitti hyvin selkeästi, että poikkitieteellisyys on äärettömän tärkeää ja myös psykologien ääntä tulisi olla enemmän kuuluvissa näin teknisissäkin aiheissa.

Tänä vuonna konferenssi järjestettiin läntisen maailman vanhimmassa yliopistossa Bolognassa. Bolognan yliopisto on perustettu jo 1088 ja nykyinen kampus on hajautettu ympäri kaupunkia. Italialaiseen tapaan liikenne on kaaoottinen ja parkkitilaa ei ole nimeksikään. Opiskelijat siirtyvätkin yleensä kampukselta toiselle pyörillä. Tällainen paikka, jossa on vilkas liikenne, runsas ihmisvilinä ja pyörät kulkevat milloin autojen ja milloin ihmisten joukossa, oli otollinen paikka pyöräilyturvallisuuteen omistetulle konferenssille.

Konferenssissa tuli esiin laaja skaala eri alojen perspektiivejä pyöräilyturvallisuuteen liittyen.  Insinöörien tuotoksista mieleen jäi mm. itsensä vakauttava pyörä vanhusten liikuntaa helpottamaan ja kaatumisia estämään. Pyöräilyturvallisuuteen liittyviä psykologisia puolia käsiteltiin myös. Minä ja Emma Peltomaa esitimme konferenssissa tutkimuksen, jossa tuotiin esiin kuinka lasten tietoinen liikenteen havainnointi pyöräillessä poikkeaa kokeneista ja myös kokemattomista aikuispyöräilijöistä. Tutkimuksessa havaittiin muun muassa lasten huomioivan aikuisia vähemmän erilaisia kohteita liikenteessä.

Psykologisia tekijöitä tarkasteltiin konferenssissa pääasiassa erilaisina riskitekijöinä.  Mitkä piirteet ja mitkä ihmisten tekevät virheet ennustavat onnettomuuksia? Esimerkiksi persoonallisuustekijöistä alhainen tunnollisuus ja sovinnollisuus, sekä korkea elämyshakuisuus esiteltiin olevan yhteydessä pyöräilijöiden korkeampaan onnettomuusriskiin.  Myös eräs sosiaalipsykologinen testi jäi elävästi mieleen; mitä vähemmän muita pyöräilijöitä on punaisten valojen kohdalla odottamassa, sitä todennäköisemmin pyöräilijä ajaa päin punaisia. Lisäksi samassa havaintotutkimuksessa huomattiin, että (italialaisilla) pyöräilijöillä oli jopa 39% todennäköisyys ajaa päin punaisia, vaikka he eivät olisi edes kääntäneet päätään katsoakseen ja varoakseen mahdollista liikennettä risteyksessä. Monet muut psykologiset tekijät, kuten havaintovirheet (perceptional errors), päättelyvirheet (tekee virhearvion toisen liikenteen käyttäjän aikeista) ja etenkin tilanteet joissa auton ajaja ei vain nähnyt pyöräilijää vaikuttavat olevan monien onnettomuuksien taustalla, alkoholinkäytöstä puhumattakaan.

Yksi suurista konferenssin keskustelunaiheista olikin ’ovatko automatisoidut kulkuneuvot vai ihmiset turvallisempia kuljettajia’. Automatisoiduilla kulkuneuvoilla tarkoitettiin esimerkiksi itsestään ajavia autoja. Automatisoitujen kulkuneuvojen uskotaan poistavan tällaiset ihmisten rajallisiin havaintotoimintoihin liittyvät ongelmatilanteet. Jotkut tutkijat uskovat jopa, että ihmistekijät (human factors) poistamalla voidaan vähentää onnettomuudet lähelle nollaa. Tällä hetkellä automaattiset autot tunnistavat ilmeisen hyvin jalankulkijoita ja toisia autoja. Ongelmia ilmenee kuitenkin odottamattomissa ja huonosti ennustettavissa tilanteissa; kuten silloin kun pyöräilijät ovat mukana liikenteessä.  Pyöräilijät eivät noudata liikennesääntöjä tai käyttäydy yksinkertaisesti ohjelmoitavien sääntöjen mukaan, vaan autot saattavat tunnistaa ne välillä autoina ja välillä jalankulkijoina tai vain arvioida niiden liikkeet väärin. Tähän ongelmaan on ehdotettu parempaa kommunikaatiota autojen ja pyörien välillä (huom. ei siis ihmisten vaan koneiden välillä). Tätä on ehdotettu tehtävän esimerkiksi pyörään kiinnitettävien tagien avulla, joista auto voisi tunnistaa pyörän pyöräksi.

Tällaisissa kysymyksissä, kuten automatisoitujen autojen ja ihmisten kykyjen vertailussa, turvallisuuskysymyksissä, jotka liittyvät ihmisten havaintotoimintoihin, sekä automatisoitujen autojen kehittämistyössä, tulisi olla mukana niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät parhaiten ihmisten käytöstä ja havaintotoimintoja. Koen, että konferenssin yksi suurimmista oivalluksista olikin, että psykologeilla olisi paljon annettavaa tällaisille projekteille.

-Marianna (Mimmi) Melin