Developmental Origins of Health and Disease, DOHaD, kongressi järjestettiin 8.11. – 11.11.2015 Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Joka toinen vuosi järjestettävä kongressi keskittyy ihmisen ensimmäisen 1000 päivän (eli raskaus + kaksi ensimmäistä elinvuotta) merkitykseen ja sen pitkäaikaisvaikutuksiin. Tarkoituksena on yhdistää saman aihealueen poikkitieteellistä tutkija/asiantuntijajoukkoa edistäen kansainvälistä verkostoitumista sekä tieteen tekoa. Tämän vuoden kongressissa oli myös useita puheenvuoroja tutkimustiedon ja käytännöntoimien sekä poliittisen päätöksenteon kuilusta: kuinka edistää tutkimustiedon siirtymistä käytäntöön ja poliittiseen päätöksentekoon.

Kongressin olemassaolosta kuulin vasta viime keväänä ja kiinnostuin siitä välittömästi. Varhaisten tekijöiden merkitys tulevalle kehitykselle on kiinnostanut minua aina, ja nyt olisi tilaisuus päästä kuulemaan monipuolinen kattaus aiheesta. Pohdin kuitenkin pitkään kuinka paljon kongressi antaisi tieteellisessä sekä verkostoitumismielessä vielä näin perustutkintovaiheen opiskelijalle. Onneksi päätin unohtaa moiset ajatukset ja asennoitua reissuun niin, että minustahan se on kiinni kuinka paljon annan kongressille eikä päinvastoin! Kapkaupunki kohteena kuulosti myös mukavan eksoottiselta ja aurinkoiselta näin marraskuussa, vaikka eihän se aurinko niin paistanut siellä kongressikeskuksen luentosaleissa.

Päivät kongressissa olivat erittäin mielenkiintoisia ja pökerryttäviä, esityksiä oli aamusta (8:30/9:00) iltaan (noin 18:30), joiden jälkeen oli vielä verkostoitumistilaisuuksia eteläafrikkalaisen viinin siivittelemänä. Päivät oli jaettu neljään puolentoista tunnin osioon, joista ensimmäinen ja viimeinen koostuivat laajemmista, puolen tunnin kestoisista esityksistä ja keskimmäiset intensiivisistä 5-10 minuutin esityksistä. Kahden keskimmäisen osion aikana oli suullisia esityksiä viidessä salissa ja posteriesityksiä yhdessä salissa samanaikaisesti. Ohjelman kanssa saikin olla erittäin tarkkana, että osasi olla haluamassaan esityksessä juuri oikeaan aikaan!

Kongressissa oli useita esityksiä ravinnon merkityksestä odottavan äidin hyvinvointiin ja sitä kautta pitkäaikaisvaikutuksista sikiöön, sekä syntymänjälkeisen ruokavalion merkityksestä kehittyvälle lapselle. Erityisesti pidin Susan Prescotin (Western Australia University) esityksestä, jossa keskityttiin heikkolaatuisen ravinnon yhteydestä suoliston heikkeneviin ja pieneneviin mikrobikantoihin. Jo raskauden aikana äidin syömä heikkolaatuinen ravinto voi muun muassa epigeneettisten tekijöiden johdosta aiheuttaa sikiölle heikentyneen mikrobikannan ja altistaa erilaisille allergioille, sydän- ja verisuonitaudeille, neurodegeneratiivisille taudeille, syöville ja diabetekselle. Esityksessä, kuten moneen kertaan kongressin aikana, nostettiin esille huoli lasten ja odottavien äitien huononevista ruokailutottumuksista, maailmanlaajuisesti lisääntyneestä liikalihavuudesta, etenkin kehittyvissä maissa, sekä imetyksen tärkeydestä lapsen kehitykselle. Esitykset herättivät pohtimaan millaiset tekijät vaikuttavat odottavien vanhempien ruokavalioon ja toisaalta ajatuksiin lastensa ruokavaliosta. Suomessa neuvolajärjestelmän ansioista, odottaville vanhemmille voidaan jo raskauden alkuajoista asti kertoa terveellisten elämäntapojen merkityksestä sikiön hyvinvoinnille. Se ei tietenkään takaa ohjeistusten noudattamista.

Toinen erityisen mieleenpainuva aihekokonaisuus olikin interventiot, ja erityisesti niiden toteutus ja toimivuus. Mary Barker ja Hazel Inskip Southamptonin yliopistosta kertoivat heidän interventioistaan, joiden avulla tutkimustieto saatettaisiin paremmin käytäntöön. Barker esitteli `Healthy Conversation Skills´ -interventioita jonka avulla mahdollistettaisiin jo olemassa olevien tukien ja palveluiden käyttö ja tiedonkulku. Interventiossa keskityttiin kouluttamaan terveyspalvelujen henkilökunnan vuorovaikutustaitoja. Koulutus koostuu neljästä osa-alueesta 1) avoimet kysymykset 2) kuunteleminen vs. puhuminen 3) reflektio 4) asiakkaan tukeminen tavoitteiden asettamisessa, joiden avulla työntekijä edesauttaa tasa-arvoisen ja vastavuoroisen vuorovaikutuksen syntymistä, ja sen myötä vahvistaa asiakkaan omaa toimijuutta ja sitoutumista. Hazel Inskip vuorostaan esitteli Lifelab –projektia, jonka avulla nuorille opetetaan tieteen tekemistä suunnittelusta ja kokeen toteuttamisesta aina raportointiin asti. Tämä kuulosti loistavalta tavalta opastaa nuoria kriittiseen ajatteluun, ymmärtämään tieteen teon vaiheita ja tuomaan tiedettä lähemmäksi nuoria.

Ja miten kävi joukkoon sulautumisen suhteen näin maisterivaiheen opiskelijan näkökulmasta? Pelot osoittautuivat aivan turhiksi. Tieteellisten julkaisujen lukemisen ja yliopisto luentojen jälkeen esityksissä perässä pysyminen ei tuottanut tuskaa, lukuun ottamatta muutamia geenitutkijoiden esityksiä. Kongressin aikana tutustuin myös muutaman muuhun maisterivaiheen opiskelijaan muun muassa Torontosta ja Edinburghista!

Assi Peltonen