Helsingin Psykologiyhdistys ry

Osallistuin joka toinen vuosi järjestettävään eurooppalaisen kivuntutkimusyhdistyksen (EFIC) kongressiin keväisessä Lyonissa osin potilastyön ja osin väitöskirjatutkimukseni painotusten ohjaamana. Tämänkertaisen kongressin teemana oli pitkittyneen kivun ja mielenterveyden häiriöiden yhteisesiintyvyys sekä kivun ja mielenterveyden välille muodostuvan kehän purkaminen. 

Kongressin ohjelmassa toisiaan täydensivät lääketieteeseen, neurobiologiaan, psykologiaan sekä praktiikkaan liittyvät aiheet. Uutta tai päivitettyä tietoa tarjoutui muun muassa palkitsemis- ja motivaatiojärjestelmän toiminnasta pitkittyneessä kivussa, psyykkisten tekijöiden ja suolistomikrobiston merkityksistä monimuotoisen paikallisen kipuoireyhtymän (CRPS) kehittymisessä ja toipumisessa, sekä magneettistimulaation käyttämisestä pitkittyneen kivun ja psykiatristen oheissairauksien hoidossa.

Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen omaan tutkimukseenikin liittyvä paneeli kehotietoisuuteen liittyen. Aihetta käsittelivät tahoiltaan terveyspsykologian apulaisprofessori Lauren Heathcote King’s Collegesta Lontoosta, lasten ja nuorten kliinisen psykologian ja psykoterapian professori Tanja Hechler Münsterin yliopistosta Saksasta, sekä anestesiologian professori Fadel Zeidan Californian yliopistosta San Diegosta Yhdysvalloista. 

Keskustelussa Heathcote pureutui ensin kehotietoisuuden mittaamiseen ja käsitteellistämiseen liittyviin haasteisiin sekä kehollisten viestien psykologisen merkityksenannon osuudesta ahdistuksen ja kivun hoidon osana syöpäpotilailla. Seuraavaksi professori Hechler esitteli tutkimustaan ja kliinistä otettaan lasten ja nuorten kanssa. Hechler puhui kehollisille tuntemuksille altistamisesta kehollisiin tuntemuksiin syntyneen pelkoehdollistumisen ja välttämiskäyttäytymisen purkamiseksi. Lopuksi professori Zeidan jatkoi kertomalla mindfulness-intervention hyödyntämisestä osana kivunhoitoa ja kehotietoisuuden vahvistamista. Zeidan kuvasi kiinnostavasti myös mindfulness-harjoittelun ja kehotietoisuuden yhteyksiä eri aivoalueiden toimintaan. 

Paneelissa kirkastui ajatus kehotietoisuuden merkityksenannon prosessin keskeisyydestä hyvinvoinnin kannalta. Syntyneen keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että kehon viestien täsmällisen tunnistamisen ja havaitsemisen rinnalle tarvitaan kykyä tulkita viestejä realistisesti omaa hyvinvointia tukien. Ymmärsin, että myös mindfulness-interventioiden osalta havaitut vaikutukset viestivät lisääntyneestä kyvystä tulkita kehollisia viestejä tietoisesti. Mindfulness-harjoittelun myötä kohonneen kehotietoisuuden ei tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä vähentyneeseen kipuun, mutta oleellista vaikutti olevan lisääntyneen kehotietoisuuden vaikutukset tapaan tulkita kehollisia viestejä, kuten kipua. 

Esittelin kongressissa myös omaan väitöstutkimukseeni liittyvän posterin, jonka aiheena olivat erilaiset kehotietoisuusprofiilit ja niiden yhteys muihin psykologisiin tekijöihin kivuliasta endometrioosia sairastavilla potilailla. Koin hyvin antoisaksi muiden tutkijoiden kanssa käymäni keskustelut posterin äärellä. Mieleeni heräsi kaiken kuullun ja keskustellun pohjalta kysymys, minkälainen vaikutus kehollisille tuntemuksille altistamisella tai mindfulness-interventiolla olisi tutkimuksemme endometrioosipotilaiden tautitaakkaan ja hyvinvointiin.

Vaikka kongressin luennot sisälsivät myös pitkälti tuttua asiaa, oli kongressin tärkein anti sen monialainen katsanto pitkittyneeseen kipuun. Tämän ansiosta tututkin teemat saivat mielessäni uusia vivahteita. Kongressin aiheet herättelivät tarkastelemaan niin omassa tutkimuksessa kuin potilastyössä pitkittyneeseen kipuun kytkeytyviä tekijöitä entistä monipuolisemmin erilaiset näkökulmat huomioiden.

Saara Pasternack