Helsingin Psykologiyhdistys ry

Keräsin rohkeuteni ja päätin lähteä ensimmäistä kertaa ulkomaille koulutukseen! Tajusin ilokseni matkaa varatessa olleeni loppuvaiheen psykologian opiskelijana vastaavassa kongressissa kerran avustajana (EABCT Helsinki 2008). Vaikka workshopit ja luennot vaikuttivat jo silloin mielenkiintoisilta, en kuitenkaan tehnyt mitään konkreettisia tulevaisuuden suunnitelmia sen innoittamana. Tuntui kiinnostavalta muistaa, kuinka silloin nuorena aikuisena oli kovin epäselvää, mitä aion valmistumisen jälkeen tehdä. Ympyrä sulkeutui tämän vuoden syyskuussa, kun suuntani löytäneenä psykologi-psykoterapeuttina olin mukana 55. EABCT-kongressissa Glasgow´ssa Skotlannissa 3.-6.9.2025. (EABCT = The European Association for Behavioural and Cognitive Therapies)

Tällä kertaa mukana oli ennätysmäärä osallistujia yhteensä 62 maasta, paikan päällä 2000 ja lisäksi 400 etäosallistujaa. Suomalaisiakin oli mukana noin 50 ammattilaista. Sain kongressipäivien ja -iltojen aikana mahdollisuuden tutustua sekä ulkomaisiin että paremmin myös suomalaisiin kognitiivisiin ja käyttäytymisterapeutteihin ja tutkijoihin, joita en arjessani muutoin kohtaa. Tämä tuntui innostavalta ja yhteyden kokemusta vahvistavalta. 

Tänä vuonna 850 vuotta täyttänyt Glasgow oli juuri sopivan kokoinen ja mukavan kodikas kaupunki tapahtumalle. Kongressipaikan lähialue oli rauhallista seutua ja hotellin olin buukannut kävelymatkan päästä. Ainoa haaste kongressitarjonnan aikaansaaman runsaudenpulan ja istumisen määrän lisäksi oli paikallinen skottiaksentti, jota oli yllättävän haastava ymmärtää hotellissa ja joissakin kaupoissa ja ravintoloissa! Onneksi luennot ja työpajat olivat “yleisenglanniksi”.

Ensimmäiselle päivälle olin valinnut varsinaista kongressia edeltävän Paul Gilbertin koko päivän mittaisen työpajan integratiivisista prosesseista suhteessa myötätuntoiseen ”brain stateen”. Valinta osoittautui mainioksi mahdollisuudeksi päästä sisään myötätuntokeskeisen terapian (CFT, compassion focused therapy) käsitteisiin ja tapaan hahmottaa asioita. Aiheen pariin johdatti sympaattinen brittiläinen konkaripsykologi. 

Paul Gilbertin yksi keskeisiä viestejä oli, että psykologisissa interventioissa on tärkeää huomioida peruspsykologia, kuten emootiot, motivaatio, tarkkaavuus ja muisti. Olennaista on palata juurille ja muistaa ihmisen olevan biopsykososiaalinen olento, joka omalla uniikilla tavallaan vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Tämä oli hunajaa psykologi-psykoterapeutin korvilleni. Lisäksi GIlbert korosti, että mielen evolutiiviset reaktiot uhkiin eivät ole itse valittuja (ahdistus, pelko, viha jne). Ihmisiä autetaan tiedostamaan, erottelemaan ja sietämään sitä, millä tavoin kunkin mieli ja psyykkiset toiminnot toimivat. Gilbertin mukaan ihmisen mieli on kuin smoothie, ja psykologi tai psykoterapeutti tekee siitä jälleen hedelmäsalaattia, jossa asiat erottuvat. 

Myötätuntoinen ”brain state” eli kokonaisvaltainen riittävän turvallinen ja rauhallinen hermostollis-psykologinen tila mahdollistaa itsemyötätunnon. Etenkin hankalissa tilanteissa ja niiden jälkeen on hyvinvointia edistävää pystyä suhtautumaan kokemaansa myötätunnolla. Myötätuntoa voi myös olla ennakoiva myötätunto eli esimerkiksi omien tarpeiden tunnistaminen ja ilmaisu. Myötätuntoisen päänsisäisen dialogin opettelu mahdollistaa lisäksi paremman hyötymisen altistuksista eli siedätyksestä epämukaville tunteille. Lämmin äänensävy on olennaista opettelussa. Tässä pieni harjoite jos haluat kokeilla. Voit tuoda mieleesi jonkin hankalan tilanteen viime ajoilta ja kokeilla sanoa seuraavat lauseet ensin vihaisella ja nopealla, sen jälkeen neutraalilla ja lopuksi lämpimän rauhallisella äänensävyllä ja havainnoida tuntemuksiasi: ”En ole valinnut silloista reaktiotani, aivot toimivat näin. Harmittaa, kun en vielä osaa paremmin. Voin olla puolellani ja oppia.” 

Myötätunnon suurin este on tyypillisesti itsekritiikki tai viha itseä kohtaan. Vihaisessa tai ahdistuneessa tilassa uhan kokemus on päällä ja on vaikea huomata olevansa ko. tilassa. Myötätuntokeskeisen terapian perusasiana on opetella pääsemään myötätuntoiseen tilaan itsensä kanssa, jolloin turvan tunne ja laajempi näkökulma asioihin on mahdollinen. 

Myötätuntoisen tilan kokemista voi harjoitella mm. hengityksen, asennon, mielikuvien ja lempeän kosketuksen kautta, esimerkiksi asettamalla oma kämmen/kämmenet rintakehän päälle. Näitä kokeiltiin kaikessa rauhassa työpajan aikana. Tunnuin ilokseni löytävän uutta tapaa päästä myötätuntoiseen tilaan itseäni kohtaan. Myötätunto omassa elämässä voi Gilbertin mukaan näkyä muun muassa lämpönä, ystävällisyytenä, hyväksyntänä, aitoutena, rehellisyytenä sekä omien rajojen kunnioittamisena ja ilmaisuna (assertiivisuus). 

Gilbert painotti aktiivisen kuuntelun merkitystä ammattilaisille. Sokraattinen kysely ja myötätuntoiset yhteenvedot usein riittävät, jolloin asiakkaalle jää enemmän tilaa itse selvittää, mitä kokee ja haluaa ja miten pääsisi elämässään kohti haluamiaan asioita. Asiakas voi itse valita, mitä myötätunnon tapaa ja millä tavalla opetellen tuntuu mielekkäältä lisätä. 

Merkittävä ja tuttu näkökulma kliinistä työtä tekevälle oli Gilbertin maininta mahdollisesta surusta. Jos ja kun suojaamaan pyrkivän itsekritiikin ja vaativuuden alta alkaa nousta myötätuntoa, voi nousta myös traumamuistoja ja kipua varhaisista vaillejäämisistä sekä muista aiemmista ihmissuhteista. Suruprosessin kautta voi kuitenkin päästä myötätuntoa kohti, kunhan tähän on riittävästi aikaa ja rauhaa.

Gilbertin työpajasta jäi kaiken kaikkiaan lämmin olo ja halu tutustua aiheeseen lisää. Tämä onnistuikin mainiosti Suomessa syyskuun lopulla psykologi Ronnie Grandellin myötätuntokeskeisessä retriitissä, jonka olin varannut jo hyvissä ajoin autuaan tietämättömänä mainion jatkumon luomisesta oppimiselleni. 

GIlbertin työpajan jälkeen jaksoin mennä vielä avajaisluennolle, josta meidät johdatti yllätyksenä säkkipillinsoittaja aidossa kiltissään tervetuliaisvastaanotolle. Vastaanoton posteri- ja tapahtumahallissa kokeilin itsekin eläytyä säkkipillinsoittajaksi. Yhdeltä esittelypisteeltä sain mukaani puristeltavat kämmeneen sopivat aivot, ihan paras tuliainen! 

Toisena kongressipäivänä ohjelmasta erottui selkeimmin paneelikeskustelu kokemusasiantuntijuuden vaikutuksesta elämään ja identiteettiin. Äänessä oli sekä kliinistä työtä tekeviä että maallikoita. Kliinikot kokivat mm. omista riippuvuuskokemuksista ja muista vaikeista elämänkokemuksista olleen hyötyä auttamistyössä. Erään panelistin mukaan kaikilla ammattilaisillakin on asioita, jotka voisivat olla kokemusasiantuntijuuden materiaalia. Stigman poistaminen ja häpeän liennytys kannattaa ja se tapahtuu vain paljastamalla itsestään jotakin. Toki potilaan/asiakkaan ja ammattilaisen roolit ovat erilaisia, mutta nämä roolit voivat hyödyttää toinen toistaan ja kulkea rinnakkain.

Panelistien motivaationa kokemusasiantuntijana toimimiseen oli halu antaa julkisuuden kautta tai tietyn ammatin edustajana / tietyn lajin harrastajana lukijalle/katsojalle/kuulijalle kokemus siitä, että tämä ei ole ainoa tietystä ongelmasta kärsivä ihminen maailmassa. Aiemmin peliriippuvuudesta kärsinyt panelisti

mainitsi myönteisenä asiana ”julkisen tilivelvollisuuden”. Kun hän oli kertonut lopettaneensa ja kasvot tunnettiin, ei ollut niin helppoa noin vain livahtaa satunnaiseen uhkapelipaikkaan. Kokemusasiantuntijat kokivat myös voivansa tavoittaa sellaisten ammatti- ja harrastusryhmmien ihmisiä, joita asiantuntijat eivät välttämättä tavoita. Haittapuolena koettiin oman tarinan muuntuminen toisten kertomuksissa ja kokemusasiantuntijuuden mahdollisesti saama turhan suuri painoarvo toisten silmissä omassa identiteetissä. Paneelissa pohdittiin myös, olisiko tarpeen saada kuuluviin tarinat niiltäkin kokemusasiantuntijoilta, jotka eivät ole toipuneet. 

Toisen päivän iltana oli vuorossa EABCT:n järjestämä Party Night entisessä kirkossa, jossa paikalliset kollegat esiintyivät bändeineen. Yhden bändin skottihuumori lukuisine rekvisiittoineen ja punk-henkinen musiikki ei ihan auennut itselleni. Puna-kelta-mustiin asuihin pukeutuneiden belgialaisten kollegojen lauluesitys sen sijaan oli sympaattinen ja lämminhenkinen tervetulotoivotus seuraavan vuoden tapahtumaan. Loppuillan bändin tuttujen ikivihreiden tahtiin oli helppo jorailla. 

Terassilla vilvoittelemassa vaihdoin rohkeasti ajatuksia erittäin mukaviksi paljastuneiden eurooppalaisten kollegojen kanssa. Erään suomalaisen kanssa intouduimme myös spontaanisti laulamaan juomalauluja, mistä tuli mukavasti mieleen omat opiskeluajat, kun Lipsasen Jarin kanssa toimme 2000-luvun alulla juomalaulukulttuuria pikkuhiljaa Helsingin psykologian opiskelijoiden ainejärjestötoimintaan aloittaen Kompleksin vallanvaihtokaronkoista. Glasgow´n bileillan lopuksi rohkaistuin vielä juttelemaan ensi vuoden järjestelyporukan belgialaisen kollegan kanssa (ks kuva). Tällaisena ”ihmisrakkaana” ihmisenä tuntui antoisalta ja koskettavaltakin nähdä, kuinka paljon ammattilaisia eri maissa tekee itseni kanssa samojen tärkeiden asioiden eteen töitä. 

Kolmannen päivän annista nostan Michelle Crasken keynoten, jossa oli ajankohtaista tutkimustietoa tunteelle altistamisesta. Craske toimii psykologian, psykiatrian ja käyttäytymistieteiden professorina Yhdysvalloissa. Nykytutkimuksen valossa sillä, kuinka paljon epämiellyttävä tunne altistuksen aikana vähenee, ei olekaan merkitystä sen kannalta, kuinka pysyvä tulos on. Tämä tarkoittaa sitä, että niin kutsuttu käyttäytymisvalikoima voi laajentua ja ihminen pystyä tekemään jotakin mitä aiemmin ei ole voinut, vaikka tekemisen aikainen epämukava tunne ei selkeästi vähenisi. Tutkimusten mukaan altistuksen tehoa lisää, mikäli puhuu ennen altistusta ääneen oletuksista ja uhkakuvista, ja jälkikäteen pysähtyy tietoisesti huomaamaan, toteutuivatko uhkakuvat. Mitä suurempi yllätys uhkakuvien poissaolosta, sitä tehokkaampaa on oppiminen.

Toinen kiinnostava Crasken tutkimustulos oli, kuinka anhedoniasta kärsivillä palkitsemissysteemi ei toimi, kuten ihmisillä keskimäärin. Aivokuvien tasollakin näkyy, että jos pelätty ikävä seuraus ei tapahdukaan tilanteessa, jonne on uskaltautunut, tätä ei pystytä ottamaan huomioon anhedonian vallitessa, jolloin on vaikea oppia kokemuksista (esim. sosiaalisten tilanteiden pelko). Myönteisten tunteiden herättäminen ylipäätään ja pientenkin myönteisten kokemusten ”maistelu” asitikokemuksiin keskittyen jälkikäteen hyödyttää anhedoniasta kärsiviä. Tätä kautta voidaan lisätä psyykkistä joustavuutta, jolloin altistus ja sen kautta kokemuksista oppiminen tulevat mahdollisiksi ja elämänlaatu voi kohentua.

Neljäntenä päivänä iski harmillisesti flunssa, mutta onneksi kaikki osallistujat saivat hyödyntää live-videointeja osasta luentoja. Valitsin katsottavaksi brittiläisen kliinisen psykologian professori Ken Laidlaw´n luennon kognitiivisten ja käyttäytymisterapioiden soveltamisesta yli 65-vuotiaille, länsimaiden nopeimmin suurenevalle ikäryhmälle. Itseäni hämmästytti esiin nostettu 1980-luvun näkökulma, jonka mukaan nämä terapiamuodot eivät sovi vanhemmille ihmisille. Asiaa tutkittiin vasta 2000-luvun puolella tarkemmin ja huomattiin, ettei esteitä käytölle ole. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että yli 65-vuotiailla ihmisillä on usein sekä masennusta, ahdistusta että muita oireita ja menetyksiä elämässä keskimäärin enemmän kuin nuoremmilla ihmisillä (fyysiset rajoitteet, sairaudet, läheisten kuolemat). Tämän vuoksi transdiagnostinen hoitotapa toimii ja psykologisen joustavuuden lisääminen on keskeistä. 

Kiintoisa tutkimustulos oli, että itse asiassa yli 65-vuotiaat hyötyvät jopa paremmin kognitiivisista ja käyttäytymisterapioista kuin nuoremmat ihmiset. Keskeyttämisprosentti on matalampi ja motivaatio keskimäärin korkeampi, kun elämää on takana jo enemmän kuin edessäpäin. Laidlaw kannusti gerontologian ja psykologian perustutkimuksen yhdistämistä kognitiivisten ja käyttäytymisterapioiden kehittämiseen.

Kaikenkaikkiaan sekä tiedon, tunteen, aistikokemusten että sosiaalisuuden osalta kognitioni kävi kuumana kongressissa. Virikkeitä oli paljon, ja vasemmanpuoleinen liikenne katua ylittäessä ja vastaantulijoiden ohittaminen vasemmalta kutkuttivat aivoja tavalla, jota en ollut ennakoinut. Yhteenvetona totean ammatillisen identiteettini vahvistuneen vajaan viikon aikana energisoivalla tavalla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan myötätuntoista altistusta ulkomaan kongressiin osallistumiselle! Mikään ennakoimistani uhkakuvista ei toteutunut ja pystyin oppimaan, että osaan olla Suomen ulkopuolella koulutuksessa. 

Seuraava EABCT-kongressi pidetään syyskuussa 2026 Brysselissä, ehkä tapaamme siellä? 

Hepsylle lämmin kiitos koulutusmatkani tukemisesta!

Helmi Lassila

Keski-ikäinen psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, aineenopettaja ja karaoke coachingin kehittäjä